Tämä nukkeharrastus on kyllä hasardi kun koko ajan tulee naaman eteen mitä ihanampia nukkeja ja kaikkia ei voi vain ostaa. Nyt olisi sitten hakusessa ensimmäinen Pullip-nukke. Sellainen isopäinen ja silmäinen koipeliini :D Hyvä homma minun kannaltani on se, ettei minulla ole mitään etukäteisvaatimuksia nuken suhteen. Ei tarvitse olla harvinainen eikä kallis (mielummin toisin päin) kunhan on nätti vaatekerta, hiukset ja silmät.
Pullipit ovat siis ihan muovista tehtyjä keräilynukkeja joita ei ole tarkoitettu leikittäväksi. Niitä keräilee yleensä hieman nuoremmat nukkekeräilijät mitä BJD maailmassa mutta edelleen ihan aikuisille tarkoitettuja nukkeja kuitenkin kyseessä. Yleensä keräily alkaa Pullipeista ja monilla siirtyy osittain tai kokonaan ABJD maailmaan. Toki moni Pullip harrastaja viihtyy vain Pullipien seurassa eikä koskaan hanki tai kiinnostu ABJD nukeista. Koska Pullipit on tehty muovista ne eivät ole ihan yhtä kalliita kuin hartsiset BJD nuket. Ja Pullipien hintaan kuuluu myös koko full-set mikä taas BJD nuken kohdalla pitää hankkia erikseen, tai maksaa suurempi summa nukesta. Perus Pullip maksaa n. 100€ tavaroineen kun taas perus BJD maksaa n. 250€ -> kaikkine kamoinee, eli full-settinä. Nudena molemmat voi saada myös edullisemmin.
Pullipeista olen ollut jo jonkin aikaan kiinostunut, mutta jotenkin nuo BJD nuket ovat pitäneet niin tiukassa otteessa toistaiseksi, etten ole vakavissani ollut Pullipia hankkimassa. Mutta nyt minulla on kyllä ensimmäisenä hankintalistalla Pullip :D Ei vielä hajuakaan mikä tai millainen, mutta se varmasti selviää kyllä. Ovathan nämä nyt niin ihania ja kauniita pallopäitä, eivätkö olekin? Onhan sellainen pakko saada...
Mitä Wikipedia sanoo pullipeista?
Collecting dolls can sometimes be very dangerous when you see all the time dolls that you just have to have! Right now I am looking for my first Pullip doll. You know those beauties with big heads and eyes and a teeny tiny body :D The good thing is that I don't have any high demands for my dolls, they don't need to be the most expensive or limited editions etc. As long as their hair, clothes and eyes are pretty I don't mind.
Pullips are dolls made out of plastic and often they are collected by a bit younger hobbyists then with BJD. In many occasions the collecting starts with Pullips and then goes gradually toward BJD. Of course there are many adult collectors that are more than happy to stay with Pullips only, and why not, as you can see they are very cute! Since Pullips are made of plastic they are not quite as expensive as BJD's. Although it's good to remember that Pullips come with full-set and with BJD's you need to buy the full-set separately. So the prize for basic Pullip is about 100€-> and for a BJD with full-set about 250€ ->
I have been interested in Pullips for a while now, but this is the first time I really decided that I need to get one. I mean they are so cute and adorable so who could say no to Pullip? :D
What does Wikipedia have to say about Pullips?
Sivut
Tunnisteet
Animators collection
(7)
Art
(1)
Baby Face
(3)
BJD
(77)
Box Opening
(3)
Discoveries
(2)
Disney Princesses
(12)
Doll in Mind
(17)
Doll Leaves
(14)
Dollmore
(2)
Dollzone
(23)
Dreaming Doll
(2)
Ever After High
(1)
face-ups
(2)
Fairyland
(1)
Figurines
(2)
Fun things
(8)
Hybrid
(4)
LaTi Doll
(16)
Loli
(9)
Luts
(9)
Medieval dresses
(4)
Monster High
(13)
MSD
(52)
nude
(1)
photo-shoot
(34)
photo-story
(3)
Pullip
(5)
Resinsoul
(10)
Sewing
(27)
Swaps
(29)
Tiny
(24)
toys
(25)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti